Ovat  haasteen aiheena tällä viikolla.

Haaste #9

 "postinumerosi kaksi viimeistä numeroa"

Valokuva- ja Runotorstai 153 : Kerro tarina.

Tarinan saa kertoa yhdellä kuvalla tai useamman kuvan sarjalla, kuvakollaasilla.

Runotorstain haasteena oli kiteyttää jokaisen tauon aikasen viikon tunnelmat aina joko yhteen riviin tai yhteen säkeistöön.

Pimeä muuttuu valoksi

ja mieli virittyy jouluun.

Hangella tuikkivat tuhannet tähtöset,

kun tuijotan keskiyön pakkasessa täysikuuta.

Sinä kuolit jääkukkien aikaan,

enkä minä pääse irti muistoistani.

Hiihdän surusävyistä latua

takaisin aurinkoisiin päiviin.

9# aiheena on Kurvit/Mutkat

Myllyojan poukamissa viettävät tammukat parhaillaan talveaan.

Parast aikaa on meneillään  viikonlopun BirdLifen lintujen Pihabongaus.

Innostuin ja seurasin tänään tunnin verran, ketä käy lintulaudalla ja pihan puissa. Kovin suuri ei tunnin saldo ollut. Siis ei kovin montaa lajia, vain 12 erilaista.  Sinitiasia ja viherpeippoja kuitenkin tosi paljon.

Äänekkäin tyyppi oli käpytikka, joka kuunteli kauan aikaa sähkötolpassa, mitä tai mikä tolpan sisuksissa elämöi.

Minun oli pistettävä kädet välillä rukkasiin lämmittelemään, kun pakkanen teki häijyä. Kuitenkin kiinnosti nähdä, miten tikka saa imaistua tolpan tyhjiin, mutta luovutin, sillä -20 pakkanen hyydytti kameran akun.

Menin sisälle lämmittelemään ja vaihtamaan akut. Ikkunasta huomasin tammen juurelle lehahtaneen yksinäisen linnun. Puukiipijä oli tullut pitkästä aikaa aivan pihaan. Se silmäili hetken levottomasti maasta syötävää.

Kun mieleistä ei vissiin löytynyt, puukiipijä päätti käydä tammen kippuun. Ehkä aikoi kaataa sen. Ainakin ravasi alhaalta ylös ja takaisin useita kertoja ikään kuin fundeeratakseen, mistä kohtaa alottaisi.

Lopulta se luovutti ja lähti metsään.

Haaste 8 on "3G"

Puhelinlangat laulaa-nostalgia häviämässä. Nykyajan 3G mastot maisemakuvissa.

Yöllä vinkui tuuli nurkissa ja  - 17 asteen pakkanen paukautteli muutaman kerran. Aamulla oli pihapolut tuiskunneet umpeen, joten pikku pihatöitä on luvassa.

Nyt eletään eteläisemmässäkin Suomessa oikeaa talvea. Sellaista ei ole vuosiin ollutkaan. Minä tykkään. Ja varsinkin tykkään, kun on päässyt hiihtämään muuallekin, kuin kiertämään tekemääni tontin ympäryslatua. Kyllä kelpaa, sillä tarvitsee ottaa sukset vain kainaloon ja mennä tien yli päästäkseen 8.5 kilometrin pituiselle metsä-pelto-järvenjääladulle. Hiihdellessä on mukavaa tunnelmoida kaikesta näkemästään. Maailma näyttää niin kauniilta. Ajatukseni lähti aina vain samoille raiteille vanhan H-runoni riimejä noudatellen, vaan mikäpä siinä.

Huoleni hukkaan hiihdon hurmaan.

Hetkeksi herkistyn.

Hohtavat hanget,

honkien humina.

Hymyä huomenen.

Hiihdän huomassa havupuiden,

hiukan hengästyen.

Harhat häipyvät haaveiden,

hitaasti haihtuen.

Hiemanko hytisen?

Hiljaa hiihtelen horisonttiin,

hyräilen hyvilläni.

Häipyy huomaan haapojen,

haikeus helmastani.

Hiessä haalarin hartiat.